sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Loppuvuoden kuulumusia

Meillä oli aika kiireinen loppu vuosi. Kaikenlaista uutta ehti tapahtua ja sairastelemaankin kerkesin jonkin verran siinä välillä. Melkein joka päivä oli menoa jonnekkin suuntaan tai muuten kotona jotain hommaa mikä vei melkein kaiken ajan, jonka vuoksi ei sitten ehtinyt edes bloggailemaan.



Marraskuun lopussa meillä kävi anoppi kylässä ja mä ostin itelleni ihanan koiran, jonka kanssa ehdin aiheuttaa hämmästystä facebookissa ennenkuin kerroin että kyseessä oli tälläinen yli suloinen pumpulilla täytetty versio.


Meille syntyi myöskin niitä kauan odotettuja ja toivottuja gerbiilin poikasia oikein kaksin kappalein.
Molemmat naaraat synnyttivät burmese vauvansa samoihin aikoihin ja poikueille tulikin ainoastaan päivän verran ikäeroa. Näissä muksuissa oli myöskin ensimmäiset meillä koskaan syntyneet kuviolliset burmeset ja osa lapsista on ehtinyt muuttaa jo uuteen kotiinkin.



Rinsessa kissa hassuili jälleen kerran tuijottamalla ikkunasta ulos silloin kun sälekaihtimet on kiinni.
En kyllä tiedä mitä se kuvittelee tuostakin muka näkevänsä.


Uusia ponejakin ehti meille kotiutua taas muutamat kappaleet ja tässä kuvassa yksi esimerkki näistä. 
Kuvassa vasemmalla on lapsuudesta tuttu poni, joka kuuluu siskolleni ja oikealla taas minun oma yksilöni joka hieman lähempänä alkuperäistä kuntoaan. Molemmat pesemättömiä kuvassa.


Kotonamme tapahtui myös hieman muutoksia sillä meille tuli laminaatti olohuoneen lattiaan. 
Tämä asennettiin aivan itse isäni avustuksella ja itse tykkään kyllä todella paljon, sopii meidän asuntoon hyvin.
Hieman tämän jälkeen saimme hankittua myös VIHDOINKIN uuden sohvan meidän vanhan rikki menneen tilalle. Tämä on juuri passeli tapaus meille pienen kokonsa ja vuodeominaisuutensa vuoksi.


Kävimme ensimmäisessä ultrassa, jossa todettiin että kaikki näyttää aivan normaalilta.
Tämän jälkeen aloimme pikkuhiljaa kertoa uutisesta muillekkin, kuin aivan lähimmille.
Veljeltäni saatiin autoon turvakaukalo valmiiksi ja Rinsessa ihastui siihen heti ja nukkuikin siinä seuraavat kaksi päivää, kunnes minä aloin purkaa pehmusteita irti pesua varten.


Rakas ystäväni, joka on myöskin paras ystäväni, kävi pitkästä aikaa kylässä ja toi minulle kaikkia ihania tuliaisia Lissabonista. Hän on siellä ollut jo muutaman kuukauden opiskeluidensa vuoksi ja oli nyt joululomalla Suomessa. 


Joulu meni ihan mukavasti vaikkakin mulla otti hieman voimille koko päivän matkaaminen paikasta toiseen, kun kävimme kaikilla vanhemmillamme kylässä. Todettiin myös että seuraavana jouluna ei kyllä ainakaan samana päivänä käydä joka paikassa sen pienen kanssa.

Uudenvuoden aatto meni myös ihan kivasti perheen kanssa rauhallista iltaa viettäessä.


Pian vuoden vaihtumisen jälkeen minä itse pääsin erittäin pitkästä aikaa kampaajalle leikkauttamaan hiukseni taas kuosiin ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tukka tuntuu nyt ihanan kevyeltä sen reippaan ohennuksen jälkeen ja toisin kuin moni luulee, niin tämä on minun luonnollinen hiusvärini.

Tässäpä pikaiset kuulumiset loppuvuodelta ja nyt aletaan elämään tätä uutta vuotta etiäpäin.
Mukavaa alkanutta vuotta teille kaikille lukijoille!

Kiitos ja Kumarrus
-Ansku-

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä vain, kiitos kiitos :)
      Ei olla vaan vielä kauheasti asiaa kuulutettu.

      -Ansku-

      Poista
  2. Kuvat vois olla ehkä vähän isompia ja niitä vois olla yhessä postauksessa vähän vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien määrä vaihtelee postausten välillä aika paljon ihan senkin mukaan mitä kaikkea minulla juuri sillä hetkellä on sellaista mitä haluan julkaista ja yleensä kuvien koko on valittu erittäin suureksi. Tässä postauksessa oli mukana sellaisiakin kuvia joiden laatu kärsii liikaa jos laittaa oikein suureksi ja maximi kokoon näitä ei voi muutenkaan laittaa, kun sitten eivät enään mahtuisi koko sivulle :D

      Kuvat näkee kyllä suurempina, kun klikkaa kuvaa niin avaa sellaisen selaus jutun missä näkyy kaikki ko postauksen kuvat ja niitä pystyy siinä selaamaan suurempina.

      -Ansku-

      Poista

Jätä minulle palautetta.

Kiitos & Kumarrus
-Ansku-